Print

Päiven Pārne᾿ (Biejvien Bárnieh)

Original Text

Poddusisn pārne᾿ lien tūlen,

 

coming soon!

English

Son of the Sun
Translated by John Weinstock

 

coming soon!

Finnish

Päivän pojat
Translated by Erkki Itkonen

 

Vähä oli muinoin poikasia,

Vähin neitoja pojille.

(Päivänmaalla nimittäin)

Mies se silloin naistaan koski,

Yhteen vuodatit verensä.

Äiti saamansa imetti,

Pesi, syötti kallihinsa.

Se kun oli käynyt kätkyestä,

Oli saanut kantajaltaan

Suonet jäntevät, sukevat;

Kantaja oli mieltä luonut

Muinaiskansaan Kalevaisten.

 

Sana saattoi, tavu tiesi:

Tuollapuolen pohjantähden,

Kuun ja päivän länsipuolia,

Kivet on kultaiset, hopeiset,

Liesikivet, verkon kivet;

Kulta kiiltää, hopia hohtaa,

Kalliot kuvautuu meressä,

Päivä, kuu ja tähdet kiiltää,

Loistaa välkkyen vedessä.

 

Päivän poika purtensa päästää,

Ottaa uskonsa valitut.

Tuuli purjeisin puhuvi,

Vedenhenki venhosehen

Aallot työntävät uroita,

Perämies melassa vääntää;

Itä purtta tuuvittavi,

Siistävi sivutse kuusta,

Päivän paistavan sivutse.

Pienet on jo kuu ja päivä,

Pienemmät kun pohjantähti;

Pohjantähti suurennunna

Suuremmaksi aurinkoa,

Punestavi, häikäisevi.

 

Ajastaikoja ajelit,

Viimein aalloista avautui,

Hiitten ranta rapsahutti.

Siellä Hiiden nuori neito,

Sokko-ukon neulojatar,

Pesi valkian valossa,

Lyöpi, kolkkii vaattehia

Visutellen, valutellen.

Somistellen sievisteli

Ripeiksi rintojansa,

Siirti silmänsä välehen,

Käänsi päälle Päivän pojan,:

"Mistäs tulet, mitä etsit,

Tuonenko pöytää, Päivän poika,

Isoseni himoherkku,

Itseni imupalanen,

Vaivanpalke veljieni

Lankojen! atriainen?"

 

Päivän poika:

"Sarakka on mulle saanut

Lujat suonet, vahvat voimat

Isästäni, äitistäni,

Maidossa Uksakka mulle

Mieltä päähäni valutti.

Asetusta myöskin etsin,

Vihan, raivon viehdytintä,

Elin-, kuolinkumppalia,

Onnessani ohjausta,

Vastuksissa varjelusta,

Vaivan, tuskan vaimennusta,

Syöjää metsän veden viljan,

Ilman toisen tuntiaista,

Jälkisuvun jättäjäistä."

 

Hiiden neiti:

"Kaikki vierähtää vereni,

Nousee neitinen poveni,

Muuksi muuttuu mieliraukka.

Yhdistäkämme veremme,

Mielemme ja sydämemme,

Ilojen ja huolten päivät,

Sinä, vesa vieraan äitin!

Isälleni armahalle

Haastan mieleni, haluni,

Haikein kyynelin mä huudan

Emon mullan, tuohten päällä."

 

(Kysyy isältänsä. Sokia ukko ei suostu

kosijaan ilman koettamattansa ja miet-

­tien hänet syödä sanoo ylonkatseisesti:)

"Käypä koita, Päivän poika,

Lujain suonten sormikoukut;

Käsin, kourin koittakamme,

Kumman on sormet suonevammat,

Kumman kynnet kestävämmät!"

(Neito työntää sokealle ukolle rau-

­taisen ankkurikoukun käteen ja pitää

itse toisesta päästä.)

Hiisi:

"Kylläpä tuntuvi kovalta

Päivän pojan sormisuonet,

Kourakoukut Päivöläisen."

 

(Neiden neuvosta Päivän poika tar-

joo ukolle kihlajaislahjoiksi:)

Rasvatynnyrin simaksi,

Tervatynnyrin hapoksi,

Umpisorkan suurukseksi.

 

Päivenpuolen sulo, suloinen

Kosija-sima keveästi vuotaa.

Väkevä on päivän pojan

Kosija-happo, viehättävä,

Herkullinen hänen ruoka.

 

Ukko joutui juovuksihin,

Kova päänsä päihdyksihin,

Puun ja kalan raikas rasva

Vuoti, sulatti sydämen.

Tarttui rauta-ankkurihin,

Hiostuvi, palavustuu.

--------

Silmitön, valoton vanhus

Seisottaa, sijottaa heidät

Veden valtaan, valaan taljan

Päälle, piirti pikkusormet,

Vuodattavi veret yhteen,

Kädet, sylit yhteen liitti,

Solmii solmut suuteloiden,

Poistaa väärät vastussolmut,

Päästää kädet, riistää solmut.

Hääkattilat katsotahan,

Täytetähän, tyhjetähän.

Sitten kelpo kehrääjälle,

Suonten aimo suortajalle,

Ainoiselle ompelialle

Ukko myötä-annit antoi:

Rannan kultaraunioista

Kiskoi kivet, kannatutti,

Soudatti, hop eapaakut

Neidon mielen ottajalle,

Pää-käherän pettäjälle,

Purteen hamppupurjeisehen.

 

Hiisi kysyy:

"Vieläkö varaa veneessä,

Kantaako uimaris enemmän?" — 

"Varaa kyll' on." — Lisää tuodaan.

(Morsian) karisutti neitikengät,

Varui vieraan äitin varjoon,

Veljenj vieraan palveluhun,

Sai piilosta loihtuneuvot.

Kolme arkkua kodasta

Kantoi nuorten kammiosta

(Sini-, puna-, vaalean arkun)

Kolme solmua lisäksi,

Kauhan, sodan, tulen, veren,

Tuonen, taudin, ruton arkut,

Pesuliinau kolmisolmut:

Sarakan, Uks-, Maderakan,

Leyhkän, tuulen, myrskyn solmut.

Siveyden solmut kolme

Säilyttää sai Maderakka.

 

Pojat pyydöstä tulevat

Hylkeen, mursun, valaskalan:

"Sisar poissa." — Kunne mennyt?

Kuss' on keskikodan kukita?

Näy ei muuta kun sijansa.

Kuka kumma mielen otti,

Kelle antoi hän kätensä,

Kell' oli urohon suonet,

Ken kuvaili ihmistöitä,

Mielitteli nuoren neiden,

Uksakan oven avasi?"

 

Hiisi:

"Päivän poika purjehtiva."

Työnsivät veneen vesille,

Riensivät taka-ajohon,

Nuorta noutamaan takaisin.

Kuuluvi jo airon isku,

Kohti saa kova kohina,

Äänten melske, aaltoin polske.

Neiti päästi ensisohnun;

Tuli tuulta purjehisin,

Vei se venehen edemmäs,

Ajoi aaltoja koholle,

Niin ne jäivät jättiläiset.

Kiskoit airoja kovemmin,

Hiki silmistä sirisi,

Huusit, haastit uhkain ähkäin,

Sappi kiehui, vihai sehui.

Morsian muisti sulhoansa,

Silmät välkkyy (välkkymällä),

Sydän sykkii (sykkimällä).

Ikävöiden hää-iloa,

Munaskuut (sisässä) hyppii,

Sukuveret vierähtävät,

Katsoi ylkähän ja lausui:

"Kestääkö vene tuult' enemmän?" —

"Vahva on masto, touvit vahvat."

Päästi veriliinan solmun,

Siitä nosti länsituuli

Meren lapset liikkehelle,

Pullistutti purjehia.

Näkymästä jäivät veljet.

Veri kiehui, kosto kuohui,

Viimisvoimansa viritit,

Verta kasvot hikoilivat,

Ruskat rutkui, selkä notkui,

Kourat kiskoi, jytkii, nytkii,

Sydän hehkuu, venhe väistyy

Halki aaltojen ajavi.

Veljet alkoi saavutella.

Morsian:

"Vieläkö sietäisi venonen

Tuulen kahta kauheamman?" —

Päästi solmun kolmannenki:

Itse Ilmari jo suuttui,

Pääpalvelja taivaan herran;

Pohjaisvanka taivahalta

Nosti myrskyn, mastot huojuu,

Purjeet pahoin paiskelehtii,

Vene hyppii kallistuen.

Itse morsian vetinen

Alemmaksi purren pohjaan,

Peitti silmänsä säkenet.

Päivä uus' kun alkoi paistaa,

Veljet kiipii kukkulalle

Katsomaan mihin sisar päätyi.

Päivän säteissä sulivat,

Kivettyivät kallioksi.

Vaakessa he nähdään vielä,

Vaskivenhe kalliona.

 

Karhun, vuonilon taljan päällä

Morsian nyt vihitähän,

Mukautuu ihmismuotoon.

Arkun kirves avaroitti

Kodan ukset, pihtipielet,

Saatti tuvat suuremmiksi.

Hän synnytti Päivöläiset,

Hän kantoi Kalevanpojat.

(Herjedalin etelänpuolisilla seuduilla

lisätään vielä seuraavat värssyt:)

Viimeinen se heistä nukkui

Naimatonna Ruotsinmaalla,

Toinen haara on Karjalassa,

Toinen on etelämaalla,

Juutin, Tanskanmaan takana.

  • Country in which the text is set
    Sweden
  • Translations
    Language Year Translator
    English 2003 John Weinstock
    Finnish 1876 Otto Donner
    Finnish 1974  Erkki Itkonen
    German 1868 Henrik Helms
    German 1872 Georg Schultz-Bertram (abr.)
    German 1876 Otto Donner
    Swedish 1849 J. A. Linder (abr.)
    Swedish 1873 Gustav von Düben