|
Loivina maininkeina...Original TextLoivina maininkeina, kuten joskus meri, ihmiset puhuivat, katsoin heidän puhumistaan, en jaksanut kuunnella, asioiden järjestelmää, järjestystä, kaikkia järjen johdannaisia mietin, maisema levisi kaikkiin suuntiin, teitä pitkin ihmiset menivät töihin, illalla tiet menivät riitteeseen, kevät teki tuloaan. Maailma, suljettu, vain tasapainoa järkyttämällä muuttuu, me elämme, Vietnamissa sissi tiheän läpi näkee lentolehtisateen, Alabamassa neekeri, kadulta kuuluu ihmisten ääniä. Olin lukenut lehtiä kaksi päivää, mielipiteitä, joiden esittäminen ei ole mitenkään tarpeellista, istuin kaljakapakassa, lauantai-iltapäivä, duunarit läpsyttivät satasta tiskiin, joku luuli minua joksikin toiseksi ja pyysi anteeksi edellisen illan käytöstään. Tämä olisi helppoa, jos olisin hallituksen jäsen ja kuin viljasäkki jokainen sanani, mutta mikä on hallitus? Sinun askeltesi sakset leikkasivat ilmaa! Ihmiset puhuivat, miten huonosti he viihtyivät täällä, kun suljin silmäni, ajattelin pimeyttä, miten monissa paikoissa olenkaan käynyt, ennen kuin nyt olen tässä, sydän kurkussa, hiki otsalla, mieli tyhjä ja liikkumaton! Aina olen suhtautunut hyvin epäilevästi tarjolle pantuihin elämän- iloihin, ja nyt olen iässä, jossa olisi korkea aika jo aloittaa kaksinkertainen kirjanpito, ihmisten ja autojen tungoksessa, hälinässä, sekamelskassa kävelen, hiljennän vauhtia, yritän hengittää tasaisesti, panen käteni heilumaan, katson Rautatieaseman tornin huippuun, olen vähällä pyörtyä, keitä te olette! Maailmasta ei ole pääsyä pois. EstonianTranslated by Hasso Krull Maheda virvendusena, nagu vahel meri, rääkisid inimesed, vaatasin nende rääkimist, kuulata ei jaksanud, asjade korraldusest, korrast, kõigist mõistuse tuletistest mõtlesin, maastik avanes igasse suunda, mööda teid läksid inimesed tööle, õhtul teed kattusid kirmega, kevad hakkas tulema. Maailm, suletud, muutub vaid siis, kui tasakaal lüüakse paigast ära, me elame, siss Vietnamis näeb läbi tihniku lendlehesadu, neeger Alabamas, tänavalt kostab inimeste hääli. Kaks päeva olin lugenud ajalehti, arvamusi, mille esitamisel pole mitte mingit mõtet, istusin õllekas, laupäeva õhtupoolik, töömehed laksatasid sajalisega vastu lauda, keegi pidas mind kellekski teiseks ja palus eelmise õhtu pärast vabandust. See oleks lihtne, kui oleksin valitsuse liige ja otsekui viljakott iga mu sõna, aga misasi on valitsus? Sinu sammude käärid lõikasid õhku! Inimesed rääkisid, kui halb neil siin on olla, kui panin silmad kinni, mõtlesin pimedusest, olen nii paljudes kohtades käinud, enne kui nüüd siin olen, süda saapasääres, higi otsaees, meel tühi ja liikumatu! Suhtusin ikka kahtlusega väljapakutud elu- mõnudesse, ja nüüd olen jõudnud ikka, kus oleks viimane aega alustada kahekordset raamatupidamist, keset inimeste ja autode tunglemist, lärmi, segadust kõnnin, aeglustan sammu, proovin ühtlaselt hingata, lasen kätel lehvida, vaatan raudteejaama torni tippu, äärepealt minestades, kes teie olete! Maailmast pole väljapääsu. LatvianPenti Sārikoski Liegiem uzvilnījumiem, kā reizēm jūra, ļaudis sarunājās, skatījos viņu runāšanā, klausīties nespēju, par lietu sistēmu, kārtību, par visiem prāta darinājumiem domāju, ainava pletās visos virzienos, cilvēki pa ceļiem devās uz darbu, vakarā ceļi apledoja, pamazām tuvojās pavasaris. Pasaule, noslēgtā, mainās, tikai līdzsvaru satricinot, mēs dzīvojam, Vjetnamā partizāns cauri biežņai redz skrejlapu lietu, Alabamā nēģeris, no ielas skan ļaužu balsis. Divas dienas biju lasījis avīzes, viedokļus, kurus nav nekādas jēgas izteikt, sēdēju alus bārā, bija sestdienas pievakare, darbaļaudis cirta uz letes pa simtniekam, viens mani noturēja par kādu citu un lūdza piedošanu par viņvakaru. Tas būtu viegli, ja es būtu valdības loceklis un kā labības maiss katrs mans vārds, bet kas ir valdība? Tavu soļu šķēres sagrieza gaisu! Ļaudis runāja, kā viņiem te nepatīk, aizvēru acis un domāju par tumsu, cik daudzviet gan esmu bijis, pirms tagad atrodos šeit, kur sirds stingst, sviedri uz pieres, galvā tukšums un nekustība! Vienmēr ar lielām aizdomām esmu izturējies pret piedāvātiem dzīves- priekiem, un nu esmu vecumā, kad ir pēdējais laiks uzsākt dubulto grāmatvedību, cilvēku un mašīnu drūzmā, kņadā, juceklī eju, palēninu soli, cenšos elpot vienmērīgi, šūpoju rokas, skatos uz dzelzceļa stacijas torņa smaili, gandrīz noģībstu, kas jūs esat! No pasaules nevar tikt prom. SwedishTranslated by Claes Andersson & Bo Carpelan
Som långgrunda vågor, såsom någon gång havet, talade mänskorna, såg jag deras tal, orkade inte höra, sakers system, ordning, jag tänkte på alla fornuftets avledningar, landskapet bredde ut sig i alla riktningar, längs vägarna gick mänskorna till sina arbeten, om kvällarna lade frosten sig över vägarna, våren var nära. Världen, sluten, ändrar sig bara om balansen skakas, vi lever, i Vietnam ser partisanen genom de täta snåren regnet av flygblad, negern i Alabama, från gatan hörs röster av mänskor. Jag hade läst tidningar två dar, åsikter, inte på något sätt nödvändigt att föra fram dem, jag satt på ett ölkafé, lördagseftermiddag, donarna smällde hundralappar på disken, nån trodde jag var nån annan och bad om ursäkt för sitt uppförande kvällen förut. Dethär vore enkelt om jag var regeringsmedlem och varje mitt ord som en sädessäck, men vad är regeringen? Dina stegs sax klippte luft! Människor pratade om hur illa de trivs här, när jag slöt ögonen tänkte jag mörkret, hur många platser har jag inte besökt innan jag nu är här, med hjärtat i halsgropen, svett på pannan, sinnet tyst och orörligt! Jag har alltid varit mycket skeptisk inför erbjuden livs- glädje, och nu jag är i en ålder när det vore hög tid att börja dubbel bokföring, jag vandrar i mänskors och bilars trängsel, oljud, förvirring, saktar stegen, försöker andas jämt, låter händerna svänga, ser opp mot spetsen, på Järnvägsstations torn, är nära att svimma, vilka är ni! Det finns ingen utväg ur världen.
|
