Print

Loivina maininkeina...

Original Text

Loivina maininkeina, kuten joskus meri, ihmiset puhuivat, katsoin

heidän puhumistaan, en jaksanut kuunnella,

asioiden järjestelmää, järjestystä,

kaikkia järjen johdannaisia mietin,

maisema levisi kaikkiin suuntiin,

teitä pitkin ihmiset menivät töihin, illalla tiet

menivät riitteeseen, kevät teki tuloaan.

Maailma, suljettu, vain tasapainoa järkyttämällä

muuttuu, me elämme, Vietnamissa sissi

tiheän läpi näkee lentolehtisateen,

Alabamassa neekeri, kadulta kuuluu ihmisten ääniä.

Olin lukenut lehtiä kaksi päivää,

mielipiteitä,

joiden esittäminen ei ole mitenkään tarpeellista,

istuin kaljakapakassa,

lauantai-iltapäivä, duunarit läpsyttivät

satasta tiskiin, joku luuli minua

joksikin toiseksi ja pyysi anteeksi edellisen illan käytöstään.

Tämä olisi helppoa, jos olisin hallituksen jäsen ja kuin viljasäkki

jokainen sanani, mutta mikä on hallitus?

Sinun askeltesi sakset leikkasivat ilmaa!

Ihmiset puhuivat, miten huonosti he viihtyivät täällä,

kun suljin silmäni, ajattelin pimeyttä,

miten monissa paikoissa olenkaan käynyt, ennen kuin nyt

olen tässä, sydän kurkussa, hiki otsalla, mieli tyhjä ja

liikkumaton!

Aina olen suhtautunut hyvin epäilevästi tarjolle pantuihin elämän-

iloihin, ja nyt olen iässä,

jossa olisi korkea aika jo aloittaa

kaksinkertainen kirjanpito,

ihmisten ja autojen

tungoksessa, hälinässä, sekamelskassa

kävelen, hiljennän vauhtia, yritän

hengittää tasaisesti, panen käteni heilumaan,

katson Rautatieaseman

tornin huippuun, olen vähällä pyörtyä,

keitä te olette!

Maailmasta ei ole pääsyä pois.

Estonian

Translated by Hasso Krull

Maheda virvendusena, nagu vahel meri, rääkisid inimesed, vaatasin

nende rääkimist, kuulata ei jaksanud,

asjade korraldusest, korrast,

kõigist mõistuse tuletistest mõtlesin,

maastik avanes igasse suunda,

mööda teid läksid inimesed tööle, õhtul teed

kattusid kirmega, kevad hakkas tulema.

Maailm, suletud, muutub vaid siis, kui tasakaal lüüakse

paigast ära, me elame, siss Vietnamis

näeb läbi tihniku lendlehesadu,

neeger Alabamas, tänavalt kostab inimeste hääli.

Kaks päeva olin lugenud ajalehti,

arvamusi,

mille esitamisel pole mitte mingit mõtet,

istusin õllekas,

laupäeva õhtupoolik, töömehed laksatasid

sajalisega vastu lauda, keegi pidas mind

kellekski teiseks ja palus eelmise õhtu pärast vabandust.

See oleks lihtne, kui oleksin valitsuse liige ja otsekui viljakott

iga mu sõna, aga misasi on valitsus?

Sinu sammude käärid lõikasid õhku!

Inimesed rääkisid, kui halb neil siin on olla,

kui panin silmad kinni, mõtlesin pimedusest,

olen nii paljudes kohtades käinud, enne kui nüüd

siin olen, süda saapasääres, higi otsaees, meel tühi ja

liikumatu!

Suhtusin ikka kahtlusega väljapakutud elu-

mõnudesse, ja nüüd olen jõudnud ikka,

kus oleks viimane aega alustada

kahekordset raamatupidamist,

keset inimeste ja autode

tunglemist, lärmi, segadust

kõnnin, aeglustan sammu, proovin

ühtlaselt hingata, lasen kätel lehvida,

vaatan raudteejaama

torni tippu, äärepealt minestades,

kes teie olete!

Maailmast pole väljapääsu.

Latvian

Penti Sārikoski
Translated by Maima Grīnberga

Liegiem uzvilnījumiem, kā reizēm jūra, ļaudis sarunājās, skatījos

viņu runāšanā, klausīties nespēju,

par lietu sistēmu, kārtību,

par visiem prāta darinājumiem domāju,

ainava pletās visos virzienos,

cilvēki pa ceļiem devās uz darbu, vakarā ceļi

apledoja, pamazām tuvojās pavasaris.

Pasaule, noslēgtā, mainās, tikai līdzsvaru

satricinot, mēs dzīvojam, Vjetnamā partizāns

cauri biežņai redz skrejlapu lietu,

Alabamā nēģeris, no ielas skan ļaužu balsis.

Divas dienas biju lasījis avīzes,

viedokļus,

kurus nav nekādas jēgas izteikt,

sēdēju alus bārā,

bija sestdienas pievakare, darbaļaudis cirta

uz letes pa simtniekam, viens mani noturēja

par kādu citu un lūdza piedošanu par viņvakaru.

Tas būtu viegli, ja es būtu valdības loceklis un kā labības maiss

katrs mans vārds, bet kas ir valdība?

Tavu soļu šķēres sagrieza gaisu!

Ļaudis runāja, kā viņiem te nepatīk,

aizvēru acis un domāju par tumsu,

cik daudzviet gan esmu bijis, pirms tagad

atrodos šeit, kur sirds stingst, sviedri uz pieres, galvā tukšums un

nekustība!

Vienmēr ar lielām aizdomām esmu izturējies pret piedāvātiem dzīves-

priekiem, un nu esmu vecumā,

kad ir pēdējais laiks uzsākt

dubulto grāmatvedību,

cilvēku un mašīnu

drūzmā, kņadā, juceklī

eju, palēninu soli, cenšos

elpot vienmērīgi, šūpoju rokas,

skatos uz dzelzceļa stacijas

torņa smaili, gandrīz noģībstu,

kas jūs esat!

No pasaules nevar tikt prom.

Swedish

Translated by Claes Andersson & Bo Carpelan

 

Som långgrunda vågor, såsom någon gång havet, talade

mänskorna,

såg jag

deras tal, orkade inte höra,

sakers system, ordning,

jag tänkte på alla fornuftets avledningar,

landskapet bredde ut sig i alla riktningar,

längs vägarna gick mänskorna till sina arbeten, om

kvällarna lade

frosten sig över vägarna, våren var nära. Världen, sluten, ändrar sig

bara om

balansen skakas, vi lever, i Vietnam ser partisanen

genom de täta snåren regnet av flygblad, negern i Alabama, från

gatan hörs röster av

mänskor.

Jag hade läst tidningar två dar,

åsikter,

inte på något sätt nödvändigt att föra fram dem, jag satt på ett ölkafé,

lördagseftermiddag, donarna smällde

hundralappar på disken, nån trodde jag

var

nån annan och bad om ursäkt för sitt uppförande

kvällen förut.

  Dethär vore enkelt om jag var regeringsmedlem och

varje mitt ord

som en sädessäck, men vad är regeringen?

Dina stegs sax klippte luft!

Människor pratade om hur illa de trivs här,

när jag slöt ögonen tänkte jag mörkret,

    hur många platser har jag inte besökt innan jag nu

är här, med hjärtat i halsgropen, svett på pannan, sinnet

tyst och orörligt!

Jag har alltid varit mycket skeptisk inför erbjuden livs-

glädje,

och nu jag är i en ålder

när det vore hög tid att börja

dubbel bokföring, jag vandrar

i mänskors och bilars

trängsel, oljud, förvirring,

saktar stegen, försöker

andas jämt, låter händerna svänga,

ser opp mot spetsen,

   på Järnvägsstations torn, är nära att svimma,

vilka är ni!

Det finns ingen utväg ur världen.

  • Country in which the text is set
    Finland
  • Featured locations

    Helsinki

  • Impact

    The collection Kuljen missä kuljen (I wander where I wander) was published in 1965. The poems describe a poet lost in his writing and readers are invited to participate in this process. The collection opens with a series of poems devoted to Helsinki, which forms the backdrop to the poet’s wanderings, memories and impressions. The poems are collages that combine very concrete, rapid everyday scenes and events with political and existential musings.

    Although the poems were written in the 1960s, some of the places they refer to are still recognizable today (Kauppahalli, Kulosaaren Casino, Rautatieasema, Suurkirkko and Kaisaniemen puisto). Others have faded into history, like much of the former atmosphere of Finland’s capital.

    Saarikoski is regarded as an important modernizer of Finnish poetic language.

    Ritva Hapuli

  • Balticness

    As a central feature of Helsinki’s location, the Baltic Sea certainly forms part of Saarikoski’s poetic landscape. His work provides glimpses of the sea but also refers to it in terms of the geo-political neighbourhood along its shores.

  • Bibliographic information

    kuljen missä kuljen. Helsinki, Otava 1965; Tähänastiset runot. Helsinki, Otava 1978, 141-185.

     

  • Translations
    Language Year Translator
    Swedish 1969 Claes Andersson, Bo Carpelan
  • Year of first publication
    1965
  • Place of first publication
    Finland